Koronaviruksen vaikutukset glaukooman hoitoon ja seurantaan

TIEDOTE 30.3.2020

Koronaviruksen vuoksi sairaalat ovat alkaneet perua kiireettömän hoidon lääkäri- ja toimenpideaikoja. Tähän on päädytty, jotta päivystys- ja tehohoito voidaan turvata.

Eri sairaanhoitopiireissä tilanne vaihtelee, mutta peruutukset saattavat koskea myös kiireettömiä glaukooman tutkimus- ja toimenpideaikoja.

Sairaalat tiedottavat, että peruutuksista ilmoitetaan henkilökohtaisesti puhelimella, tekstiviestillä tai postitse. Vastaanottoaikojen siirtäminen koskee lähinnä henkilöitä, joiden aikaa voidaan siirtää parilla kuukaudella. Potilaille annetaan uusi aika, kun poikkeustilanne päättyy. Myös uudet ajanvaraukset tehdään kiireellisyyden perusteella.

Glaukooman hoidon kannalta on tärkeää, että niillä lääkärin vastaanotoilla ja tutkimuksissa, joita ei ole peruttu, käydään myös virusepidemian aikana. Lääkärin määräämiä lääkkeitä tulee käyttää ja annettuja ohjeita noudattaa myös oman sairastumisen aikana. Olemassa oleva vastaanottoaika tulee peruuttaa itse jos tartuntataudin oireita ilmenee.

Tavallisesti glaukooman hoito diagnoosin jälkeen aloitetaan tippahoidolla ja hoitovaste arvioidaan 1-2 kuukautta hoidon aloituksen jälkeen. Sen jälkeen glaukooman seuranta tapahtuu yksilöllisen tilanteen mukaan.

Glaukoomapotilaan muistilista koronatilanteessa:

- Muista hoitaa omaa glaukoomaasi. Käytä lääkkeitä ohjeiden mukaisesti.

- Pidä kotona kahden viikon annos lääkkeitä. Myös sairastumisen aikana tulee lääkkeiden ottamisesta huolehtia säännöllisesti.

- Jos sinulla on varattu toimenpide- tai vastaanottoaika sairaalaan tai lääkäriasemalle seuraa saapuvia tekstiviestejä ja vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin peruutusten varalta.

- Mennessäsi sairaalaan tai lääkäriasemalle muista suojautuminen ja hyvä käsihygienia. Älä kättele.

- Jos sinulla on viruksen oireita kuten kuumetta, yskää ja lihaskipuja peruuta varattu aikasi. Sairauden jälkeen tulee pitää vähintään kaksi oireetonta päivää.

- Jos toimenpide- tai vastaanottoaikasi perutaan kysy soittajalta milloin asiaan ollaan palaamassa.

- Jos asiaan ei ole palattu poikkeustilan loputtua, ota yhteyttä hoitavaan tahoon.

- Jos ulkonaliikkumiskieltoa ei aseteta tai optikkoliikkeitä suljeta, voit käydä halutessasi optikkoliikkeissä silmänpainemittauksissa. Mittaukset suoretaan hygieenisesti. Älä kuitenkaan mene mittaukseen, jos sinulla on viruksen oireita.

- Ota yhteyttä hoitavaan tahoon, jos mittaustulokset ovat muuttuneet merkittävästi, sinulla on silmissä kipuja tai vakavia glaukoomalääkkeiden aiheuttamia haittavaikutuksia.

Takaisin »